
Viime yönä alkoi mies oksentamaan. Ei ollut tauti siis vielä kadonnut, tai jostain sai mies tartunnan. Tosi kipeä on ressu ollut. Minä hoidin aamupäivän, sekä lasten kanssa pidimme ahkeran kotikoulupäivän, mutta lounaan jälkeen jätin Saaran sairaanhoitajaksi, ja lähdin Antin ja Annan kanssa ulos.
Pakkasta oli sen verran, että palasin kotiin hakemaan lämpöisemmän takin ja lapaset päälle, sitten kävelimme tietämme ylös kantaen lumikenkiä. Viime keväänä olimme löytäneet kivan polun metsässä, jota lähdimme seuraamaan lumikengillä. Kun reitti toi meidät takaisin tielle (tosin eri tielle, mistä aloitimme), suuntasimmekin jonkin naapurin kesämökin pihan kautta järven jäälle.
Järvellä puhalsi ankara tuuli, joten pian palasimme rannan metsään, jossa odotti pieni polku. Kun vihdoin saavuimme takaisin mökillemme, katsoin kelloa, ja kauhukseni huomasin, että olimme vaeltaneet miltei neljä tuntia!!!! Ihan uskomatonta... Olisin arvaillut kaksi tuntia. Anna ja Antti jaksoivat ihan uskomattoman hyvin.
Kroppa kyllä tiesi, että aikamoisen rääkin oli saanut, vapisin ihan. Äkkiä ruokaa porukalle (helppo ateria, kun oletin ettei mies syö). Ehkäpä olisi saanut sulatettua muutaman liikakilon tuolla reissulla, mutta heti kotona piti nauttia kermaisesta kaakaosta ja Brie-juustosta, heh heh.
Mies kokee olonsa ihan kamalan kipeäksi, mutta söi jo ison kulhollisen keittoa ja käväisi raksalla katsomassa mitä tapahtui päivän aikaan (ei paljon mitään), joten toivoa on, ettei tauti ole yhtä rankka kuin meillä muilla oli.
Aurinko paistoi ihanan kirkkaasti koko päivän! Teki hyvää mennä ulos.
Pikatoipumista Mothershipin kapteenille ja raksan pomolle!
VastaaPoistaToipumista, toipumista. Onneksi nuo vatsataudit eivät kestä kuin päivän pari :)
VastaaPoistaPikaista toipumista miehelle...:)
VastaaPoistaPikaista toipumista vielä Scottillekin. Joskus viimeisellä tauti tulee jo lievempänä, toivotaan että niin nytkin.
VastaaPoistaTuo lumikenkäily vaikuttaa kyllä hauskalta:)
t. Neljän äiti
Hei Sennie! Löysin pari viikkoa sitten blogisi ja jäin heti koukkuun - ihanan raikas ja elämänmakuinen blogi!! Yhden "kritiikin" kuitenkin annan: Minulla on huono näkö ja tosissani saan pinnistellä lukiessa. Vaikka fontti onkin mielestäni hellunen, voisi se olla tummempi, tarkempi tai jotain, kovin hailukaksi jää... Vielä kommentoin, että minä lukisin mielelläni adoptiouutiset tästä blogista, enkä erillisestä. Kiitos arjen jakamisesta!!
VastaaPoistaKiitos, Nurkkalintu! Kapu alkaa olla kunnossa, vihdoin.
VastaaPoistaMarianna, tämä pöpö on kestänyt kolme päivää tähän mennessä jokaisella, paitsi ehkä mies kahdessa päivässä alkoi olla parempi.
Kiitos Irmastiina!
Neljän äiti, on kyllä kiva harrastus, ja kovaa jumppaa saa kroppa myös:)
Oi kiitos, Anonyymi! Ja kiitos kritiikistä myös, katson saisinko sen ainakin tummemmaksi, jos auttaisi. Anna vaan lisää palautetta, varsinkin jos muutos ei auttanut (en tosin vielä ole sitä tehnyt:)
Toipumista perheen viimeisellekin potilaalle!
VastaaPoistaMiesten sairastaminen on mielenkiintoista, heillä pitänee olla pää kainalossa ennen kuin pysyvät sängyssä. Mieheni usein ihmettelee, miksi en usko, kun hän sanoo olevansa kipeä, mutta kun se ei juurikaan näy tekemisissä tai tekemättä jättämisissä. Tokihan tuohon vaikuttaa sairauden laatu ja luonteen piirre jne...
Sirkku, näin taitaa olla jollain miehillä:)
VastaaPoistaNo ei, kyllä minä näen että oikeasti tämä oma kulta täällä ei vielä ole 100%..