Jos pääsen seuraamaan vaahterasiirapin tekoa tänä vuonna, teen uuden postauksen Mothership-blogiin, mutta tässä vanha postaus vanhasta blogista vuodelta 2008. Postauksessa puolen gallonan tölkki maksaa $25, nyt heidän nettisivullaan hintana on $32 - noin 24 €. Kallista on tämä kultainen ihana siirappi.

Vaahteranmahla valuu sankoihin Olkkolan maatilalla

Vaahterasiirapin keittorakennus
Antti, Saara, Taneli ja minä teimme tänään pienen päiväreissun Ossipee, New Hampshireen pienelle Olkkolan maatilalle (Scott ja Anna jäivät kipeinä kotiin, ja Tuomas halusi jäädä pelaamaan Daddyn kanssa shakkia). Tänä viikonloppuna monet vaahterasiirapin tekijät pitivät avoimia ovia, ja netistä bongasin tämän Olkkolan farmin yhtenä niistä. Vaikka ajomatkaa riitti, tokihan sitä piti suosia suomalaista :) Saimme kauniin päivän ajamiselle, ja kuuntelimme lasten raamattutarinoita cd:ltä (synttärilahjat isovanhemmilta).

Rouva Olkkola kertoo lapsille mahlankeruusta
Herra ja rouva Olkkola olivat oikein miellyttäviä, ja he näyttivät meille melkein kädestä pitäen kuinka vaahterasiirappia tehdään. Lapset saivat jäätelöä vaahterasiirapilla ja minä kahvia joka oli tehty vaahteranmahlaan. Juttukin luisti, Peter Olkkolan isovanhemmat olivat tulleet Vaasan alueelta vuosisadan vaihteessa, ja sukututkimusta tehdessään muutama vuosi sitten pariskunta löysi Peterin sukulaisia vielä suvun kotitalolta.

Nam, vaniljajäätelö on hyvää vaahterasiirapin kanssa!
Suomea heistä ei kukaan enää osaa, heidän poikansa myönsi pari lausetta osaavansa (en sitten kysynyt mitä - yleensä noloja tilanteita kun ei pysty ymmärtämään mitä he suomeksi sanovat :). Peterin isoäiti oli puhunut hänelle suomea, mutta äiti kieltänyt vastaamasta suomeksi, siihen aikaan korostettiin englannin oppimista ja puhumista.

Peter Olkkola vaahterasiirapin keittotouhuissa
Tänä vuonna kovan talven takia Olkkolat eivät ole vielä saaneet yhtä paljon siirappia kuin normaalisti, mutta uskovat että sesonkia on vielä kauan jäljellä, tyypillisesti neljä-kuusi viikkoa keväisin. He yleensä laittavat yli 300 sankoa vaahterapuihinsa, ja toiveena on saada melkein 400 litraa vaahterasiirappia. Yhteen litraan vaahterasiirappia tarvitaan 40 litraa mahlaa, eli hurjia määriä he keräävät ja keittävät. Puolen gallonan (vähän alle 2 litraa) vaahterasiirappipullo maksaa $25, eli melkein 16 euroa. Mekin ostimme kolme pulloa mukaan, ja Peter Olkkola kovasti mainosti että hänen nettisivultaan te lukijat voitte tilata myös (kerroin toki blogista kun kysyin lupaa laittaa kuvia nettiin). Täältä voi klikata jos kiinnostaa tilata heidän kuuluisaa vaahterasiirappiaan. Tämän kuun Yankee-aikakausilehti testasi Uuden Englannin vaahterasiirappeja, ja Olkkolan vaahterasiirappi pääsi kolmannelle sijalle!

Tämä vanha lehtinen kertoo vaahterasiirapin eri vaiheet:
1. Mahlan valutus
2. Mahlan kerääminen
3. Mahlan keittäminen
4. Vaahterasiirapin käyttäminen
Olkkolan nettisivuilla on myös kivasti tietoa vaahterasiirapista ja sen teosta, ja sieltä voi myös tilata vaahterasiirappia kotiin - tosin Usaan vain.
Nam, tykkään vaahterasiirapista, mutta on kyllä melko kallista. Mutta kyllä sitä pitää olla amerikkalaisten pannukakkujen kanssa :-)
VastaaPoistaMahtavaa että suunnittelette taas uutta adoptio-prosessia, tulee olemaan mielenkiintoista lukea siitä "matkasta".
Uuh...voisin tehdä Amerikanmatkan pelkän vaahterasiirappitilakäynnin takia...
VastaaPoistaSuomessa ei oikein ole mitään vastaavaa.
Kuusenkerkkäsiirappia jotkut turaa ilokseen, mutta se on niin eksoottisen makuista, että täytyy kerätä rohkeutta syödäkseen sitä vaikka jäätelön kanssa.
Suomen harvinainen herkku lakka, eli hilla, on kohta todella harvinainen, ellei sato ala paranemaan. Viimesyksyisen, kovin niukan sadon jäljiltä saattaa löytönä jostakin kaupasta joskus löytyä lakkahillopurkkeja. Viime viikolla näin yhdessä kaupassa ja pienen, noin 250grammaisen purkin hinta oli jo yli 6 euroa. Lakan viljelyä kun ei olla vielä tietääkseni osattu, eli marjan kasvu vaikeakulkuisilla soilla on ihan Luojan kädessä.
Pancakes and maple syrup ... yammmEEEE!!
VastaaPoistaHauskaa, että löysitte suomalaissukuiset Olkkolat! :)
Soile, ehdottomasti! Ja arvasit oikein facebookissa:) Ja kiitos, vähän hirvittää edessä oleva adoptioprosessi, mutta on se lopputulos kaiken vaivan arvoinen..
VastaaPoistaSirkku, en ole koskaan kuullutkaan kuusenkerkkäsiirapista! Äiti joskus valutti koivun mahlaa, mutta eihän siitä siirappia tehty. Harmi, että lakat alkavat olla harvinaisia. Järkyn kallista!!
Juu MaaMaa, ei voi muuta kuvitellakaan pannarien päälle kuin vaahterasiirappia, nami nami:)