Varo liukasta jäätä!

    

Keskiviikkona alkoikin satamaan lunta, ja meidän kolkkamme sai ylleen kauniin valkoisen lumipeitteen. Mutakin katosi yhdeksi yöksi.

Onneksi päivällä Saaran tanssin yhteydessä sain pyykit pestyä ja taiteltua pesulassa, kävimme postissa, ruokakaupassa ja kirjastossa. Tiistaina olin saanut myös kirjanpidon tehtyä.

Nimittäin keskiviikkoillalla tulin päärakennuksesta takaisin mökkiin, ja kaaduin todennäköisesti pihan ainoalla jäisellä kohdalla ihan mökin vieressä. Ruokakassi ja vesipullo, joita pitelin, lähtivät lentoon, kuin siis minäkin.

Kiitollisena, etten lyönyt päätä tai häntäluuta, mutta ihan järkyttävissä kivuissa nousin. Näytti siltä, että oikea olkapää olisi mennyt sijoiltaan, koko käsi roikkui hassusti, ja oli vaikea liikkua, kun joka askel sattui käsivarteen, joka lepäsi kroppaa vasten.

Ei muuta kuin tsekkaamaan paikallinen ensiapu. Mikä todennäköisesti on tunnin ajomatkan päässä kesällä, nyt lumikeleillä sinne kesti ajaa 1. 5 h. Mutkittelevia ja mäkisiä teitä vuorten läpi.. Yksi auto matkan varrella olikin ojassa, mutta onneksi poliisi oli jo paikalla eikä meidän tarvinnut pysähtyä.

Niin kävi selville, että A) paikallinen ensiapu on loistava paikka tulla hädässä, paras, missä koskaan olemme oltu, ja me olemme poikien kanssa keräilty mm. tikkejä eri paikkojen ensiavuista missä olemmekin matkustelleet, niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Ja B) olkapää tosiaan oli sijoiltaan.

Kolme eri sairaanhoitajaa yrittivät laittaa suonensisäistä lääkitystä minulle kuuteen eri kohtaan kättä ja käsivartta, mutta verisuonet päättivät olla vaikeat, ei onnistunut. En ollut oikein syönyt ja juonutkaan paljon koko päivänä. (Nolo tunnustus, olin aamulla kyllä juonut terveellisen marja-jugurtti-kaurapirtelön, mutta lounaaksi söin vähän vain tortillasipsejä avokado-guacamolen kanssa, ja kun tyttöjen kanssa olimme kaupungilla, olimme piin päivän kunniaksi syöneet maineläiset St. Patrick whoopie-piet.. (engl. pi lausutaan samalla lailla kuin sana pie, eli piiras)
Näyttää äklöltä, mutta hyvää oli:) Se olikin viimeinen 'ruokani', heh heh..



Niin lääkäri tuli takaisin B-suunnitelman kanssa, sairaanhoitsu antoi percoset-lääkkeen, ja lääkäri laittoi olkapään takaisin paikoilleen ilman niitä IV-lääkkeitä. Heti alkoi kipu helpottamaan. Käsi laitettiin hassuun kantoliinaan, jota pitäisi pitää kuusi viikkoa, ellei ortopedi sano toisin, kun maanantaina menen vastaanotolle.

Pääsimme takaisin kotiin puoliltaöin. Onneksi appivanhemmat olivat täällä vielä. Kerran yöllä jouduin ottamaan vahvempaa kipulääkettä, mutta sen jälkeen vain pari kertaa ibuprofenia, eli ihan hyvin täällä jaksellaan.

Appivanhemmat lähtivät eilen kotiin, ja onhan tämä elo vasenkätisenä vähän hankalaa, joten blogi taitaa hiljentyä vähän.. Onneksi on paljon auttajia kotona, ja uusi kindle-lukija saapui, josta aloitin lukemaan Hunger Games-kirjaa, joten heipat joksikin aikaa:)

PS. Kiitos jokaisesta ihanasta kommentista, joita olette jättäneet.. Tällä hetkellä en taida yrittää vastailla jokaiseen yksitellen, ellei siellä ole kysymyksiä. Jokainen kommentti silti lämmittää mieltä hurjasti:)
Hyvää viikonloppua!!!