Alkua

Viikolla, kun tein positiivisen raskaustestin, meillä oli kotikoulukonferenssi Orlandossa. Tuli hyvään aikaan, antoi toisaalta muuta ajateltavaa, ja toisaalta miehellä ja minulla oli aikaa iltaisin jutella, kun menimme treffeille hotellin eri ravintoloihin (olin ostanut etukäteen konferenssin perheateriat, mutta eihän ne nyt seitsemälle riittänyt).

Konferenssista kerroimme äidille ja isälle Suomeen uutiset facetimen kautta, koska sielläpäin odoteltiin, että koska ostamme lentoliput Suomeen kesäksi. Emme vieläkään tiedä onko reissu nyt mahdollinen.. Mies kertoi uutiset myös parhaalle ystävälleen, ja minä juttelin asiasta neurologini kanssa, mutta muuten olimme hiljaa asiasta.

Hih, ensin mies sanoi, ettei kerrota kellekään koko kesänä, mutta pari viikkoa myöhemmin oli hän, joka sitten kuulutti uutiset koko miestenporukalle:) Taisi vaan tarvita hetken aikaa sulatella tätä järisyttävää uutista.

Floridan viimeisellä viikolla kävin juttelemassa lääkärin kanssa, tehtiin verikokeet, ja aikainen ultra. Verikokeissa kaikki hyvin, ja ultrassa näkyi vain yksi sikiöpussi:)

Vähän harmitti tämä Floridasta lähtö, sillä kesä menee reissaten, enkä tiedä kuinka onnistuu raskauden seuranta. Tutulle lääkärille olemme menossa tiistaina koko perheen kanssa, lähinnä lasten vuositarkastuksiin, eli aion mennä oman kysymyslistani kanssa myös.

Takaisin Floridaan palaamme elokuun lopulla, eli pitäisi löytää lääkäri, joka seuraisi raskauden loppuun, ja olisi mukana synnytyksessä. Valinnanvaraa ainakin löytyy sieltä - Mainessä joko kävisin pikkukylämme klinikalla, tai lähikaupungin sairaalassa, mistä meillä ei ole kovin hyviä kokemuksia. Ja sairaalaan kestää ajaa talvella puolitoista tuntia.

Toukokuussa en saanut yhtäkään migreeniä, ja iloitsin jo, ettei niitä tulekaan, nelosraskauden aikana, kun ei tullut. Mutta nyt kesäkuussa olen saanut jo kaksi sahalaitamigreeniä, sekä viimeisen jäljiltä on ollut päänsärkyä joka päivä. Pahoinvointia ja väsyä on ollut myös, muttei pahasti (ei ollut nelostenkaan aikana).

Toukokuun viimeisenä päivänä meidän vipana päivänä rannalla, kerroimme lapsille vauvasta. Teimme siitä videon, jonka voi katsoa täällä. Lähetimme videon anoppilaan, koska halusimme, että he tarvitsisivat muutaman päivän sulatella uutisia, ennen kuin näemme heidät:) Tosi upeasti ottivat he(kin) uutiset vastaan, olivat tykänneet videosta!

Lapsilla kesti tosi kauan uskoa uutiset. Mutta kyllä he jo uskovat, ja ovat aika lailla tottuneet ajatukseen. Kuvien oton jälkeen rannalla mies otti lapset asuntoautoon, ja minä ajoin autolla sinne ultraan. Treffasimme ystävien luona pari tuntia myöhemmin. Anna ja Tuomas heti olivat innostuneita pikkusisaresta, ja Anna myönsi, että oli itkenyt ilosta. Antti ei puhunut mitään asiasta muutamaan päivään. Taneli oli aika neutraali, mutta Saara-ressulle oli uutiset olleet hurja shokki aluksi.

Onhan tässä aikaa totutella vielä:)

Ja iso kiitos teille kaikille onnitteluistanne - olette ihania!!!