Viikonloppu vieraiden kanssa

Ollaan hengissä! Tosin mies oli hetken epäillyt minun hengissä oloani, kun vieraiden lähdettyä olin kaatunut sängyn päälle, ja vielä pari tuntia myöhemmin olin samassa asennossa. Itse asiassa muistan ennen nukahtamista, että mies kutitti jalkaani, mutten saanut kroppaani reagoimaan millään. Heh.

Mutta oikeasti, tosi hyvin meni meidän majataloviikonloppumme! Lauantain pariskunta perui tulonsa, eli meitä oli kaiken kaikkiaan 18 henkilöä - tähän saakka isoin porukka yökylässä täällä uudessa paikassamme.

Lapsia oli kymmenen yhteensä, iältään 3, 6, 6, 8, 9, 12, 13, 13, 13, 13, omat lapset mukaan lukien. Meidän kolmen pojan lisäksi oli myös 8-v poika, kaikki muut olivat tyttöjä. Anna leikki koko viikonlopun 3-ja 6-vuotiaiden tyttöjen kanssa, ja välillä pienet leikkivät 'isojen' kanssa myös. Olin ihan yllättynyt kuinka hyvin kaikki lapset viihtyivät yhdessä. Kukaan ei halunnut erota tänään! Onneksi sää salli ulkona leikkimisen, mutta sisälläkin tuli käytyä pari nerf-ja laser-taistelua, niin että tanner tömisi.
Ja kun astianpesukone meni rikki lauantaina, teinit tulivat tiskiapuun.

Perjantaina olin tehnyt ison kattilallisen keittoa ja mustikkapiirakkaa jälkiruoaksi. Miehet auttoivat molempina aamuina aamupalan teossa, ja lauantaina yksi vieraista grillasi kanaa ja hamppareita, ja minä tein riisiä ja kahta salaattia. Lounailla kaikki tekivät omia sämpylöitään, eli ihan kivasti meni ruokailutkin. Lauantain grillimestari oli käynyt myös ruokakaupassa, ja tämä avioliitto-sekä perhetyön organisaatio maksoi ruoat. He myös jättivät ylimääräiset ruoat meille, mikä on todella iso siunaus minulle, sillä ruokaostoksilla käynti ei ole helppoa täällä metsässä.

Lauantaiaamulla, sekä illalla lautakunta piti palavereitaan, mihin minutkin kutsuttiin mukaan, mutta kieltäydyin kunniasta. Molempina aikoina tarkistin, että lapsilla on kaikki hyvin, mutta kun minua ei tarvittu, vetäydyin yksinäisyyteen tankkaamaan akkujani. Mikä teki hurjan eron omaan jaksamiseen. Nautin vieraista ja ihmisistä, mutta olen introvertti, eli kaipaan sitä omaa aikaa.

Ihan koin, että kun turvauduin Taivaan Isän voimavaroihin koko viikonlopun ajan, Hän siunasi minua antamalla jaksamista ja sitä omaa aikaa. Valitettavasti migreeni uhkaili koko viikonlopun, ja sunnuntaiaamuna jouduin ottamaan lääkkeet. Varauduin siihen, että joudun vetäytymään hiljaiseen huoneeseen, mutta jaksoinkin sitten niin kauan, kunnes vieraat lähtivät. Mikä oli kiva, koska sunnuntaiaamuna kaikki kokoonnuimme yhdessä pitämään kotikirkkoa.

Kotikirkko oli jännä kokemus. Jos emme perheenä pääse kirkkoon, katsomme yleensä netistä Floridan seurakuntamme jumiksen, mutta tällä kertaa yksi vieraista oli pastori, ja hän oli suunnitellut kotijumiksen tälle aamulle. Rukoilimme ja lauloimme yhdessä, pastorilla oli pieni opetus, ja hän ehdotti, että kolehtina annamme toisillemme rohkaisun sanoja.

Jumala oli läsnä. Aamu oli kaunis. Koko viikonloppu onnistunut. Helmikuussa kokoonnumme täällä uudestaan.

xoxoxo