Siis mikä päivä meillä oli! Ei taida olla sanoja kuvata sitä intoa ja iloa mikä meiltä tänään löytyi:) Aioin ensin kirjoittaa poikien onnellisuutta, mutta kyllä sitä löytyi koko perheeltä (noh, vähiten Saaralta, mutta ei se haittaa - eihän meidän kaikkien tarvitse joka asiasta tykätä:)
Rakas mieheni aloitti kilpapurjehduksen 9-vuotiaana, ja harrasti sitä monta vuotta. Kahtena kesänä neloset kävivät purjehdusleirillä, ja oppivat purjehtimaan pienemmillä purjeveneillä (optimistijollilla?). Siitä lähtien pojilla on ollut haaveena oma purjevene (Saarakin kyllä tykkäsi silloin), ja kyllä se on tainnut olla daddynkin unelma monta vuotta.
Mies on puhunut purjehtimisesta, ja sen ilosta kaikki nämä yhteiset vuodet, ja olen kyllä tiennyt kuinka paljon hän rakasti lajia, mutta en koskaan ennen nähnyt miestäni purjehtimisen parissa (hän ei siis enää kilpaillut tai harrastanut kun me tapasimme toisemme - mikä oli melkein 20 vuotta sitten!!!).
Oli todella vaikuttavaa katsoa miestäni, joka näytti tietävän tarkalleen mihin jokainen kaapeli ja naru meni ja näyttävän pojille kuinka eri solmuja tehtiin. (Vähän myöhemmin hän kyllä tunnusti että hänen oma purjeveneensä oli vähän erilainen, eikä hän ollut ihan satavarma menikö kaikki paikalleen). Kovasti kehuin kyllä ja yritin flirttailla tämän komean purjehtijan kanssa ;-)
Toinen vaikuttava juttu oli kuinka kärsivällisesti ja kannustavasti daddy opetti poikiaan, niin purjeveneen kokoamisessa kuin myös tämän vähän isomman Laser II-purjeveneen purjehtimisessa.
Tosin tämän päivän oppitunnit olivat vain kuivalla maalla. Kuvista ei ehkä näe, mutta järvessä oli vaahtopäät, eikä opettaja halunnut päästää aloittelijoita veteen ihan vielä.
Sekä tämä käytetty paatti tarvitsee aika lailla huoltoa ennen kuin se saadaan järveen. Osia on jo tilattu:)
Vaikkeivat nelostet ole ihan aloittelijoita, heidän purjehtimissaan veneissä ei ole ollut tätä trapetsia, eli se oli ihan uusi kokemus.
Voi sitä iloa, kun hoksasivat kuinka systeemi toimii! Sain kunnon kameralla otettua parempia kuvia heidän loistavista kasvoistaan, ja kunhan ehdin, laitan ne Mothership-blogiin (nyt löytyy:). Nämä postauksen kuvat ovat kännykällä napsittuja Instagram-kuvia (joihin ottamiseen olen ihan ihastunut, ehkä joku on jo huomannutkin, köh köh:).
Niin, ja Annakin imi itseensä opetuksen, en yhtään ihmettelisi vaikka hänkin innostuisi kilpapurjehtimisesta.
Oppitunnin jälkeen laitettiin purje pakettiin, jatketaan siitä sitten taas joku toinen päivä!
Eka kuvasta katsoin että olette olleet telttailemassa =) Onnellisen näköisiä lapsia kuvissa ja ihastellen katson tuota Miss Sunshinea ja mietin kuinka onnekas hän onkaan saadessaan olla osa perhettänne! Tosin tunne on ilmiselvästi sama myös teidän puoleltanne.
VastaaPoistaVoi mikä upea mahdollisuus lapsillanne kun isä voi opettaa! Purjehtiminen/veneily on aina ollut haaveissani, mutta koskaan ei ole ollut moiseen mahdollisuutta. No, toki veneilemässä olen käynyt saaristossa hieman suuremmalla veneellä, mutta purjehtiminen on kokematta.
Saatan istua tuntikausia rannassa katselemassa veneitä. Se rauhoittaa ja rentouttaa.
Meillä isi on taitava jousiampuja, joskin hänellä alkoi olla silloin tutustuessamme opiskelu- ja työ sekä seurustelukiireitä *virnistys* ettei enää intoa riittänyt harjoitteluun ja kilpailemiseen. Mutta jokunen mestaruus hänelläkin lajissaan nuorten puolella ja nyt on kovasti ollut intoa lähteä tytön kanssa opettelemaan. Nyt kun A on siinä iässä että se on mahdollista.
Rauhallisia ja onnellisia päiviä koko perheelle!
Tanja
Kummipoikani on taitava purjehtija, itse en ole koskaan yrittänyt enkä varmaan oppisi koskaan, mutta hieno harrastus se varmaan on ja kiva, että saitte veneen. Teidän pojat muuttuu nopeaa vauhtia miehiksi, kaikki niin komeita että.
VastaaPoistaTuostahan saattekin ihanan perheen yhteisen harrastuksen. Oletko itse kokeillut purjehtimista tai kiinnostaisiko sen opettelu? Toisaalta mikàs siinà komean purjehtijan kyydissà, jos onnistuit flirttailemalla saamaan hànet nyt pauloihisi ;) Aivan ihania kuvia ja ihana Anna kun on hànkin niin innoissaan mukana :D
VastaaPoistaMinä ymmärrän. Me purjehdimme ajanlaskuna ennen lapsia. Se koukuttaa. Ja meri tekee pieneksi. Saa ihailemaan Luojan luomistekoja. Haastoin sinut, mutta unohdin käydä kertomassa. Tee, jos tykkäät.
VastaaPoistaOi, mahtavaa! :) Meillä isä on tartuttanut innon purjehtimiseen ja mereen ylipäätään. Kun olin pieni vietimme aikaa paljon merellä ja niistä ajoista on ihanat muistot. Purjehdimme optareilla Helsingin edustalla, se oli lapsen näkökulmasta todella jännää ja kivaa. Isäni on purjehtinut nuorena kilpaa ja hänellä on läheisellä järvellä tuollainen laser-vene. Käydään lasten kanssa välillä katsomassa, kun pappa kisaa seuran tiistaikisoissa. :) Nyt isäni on ostanut uuden isomman veneen ja sillä on tulevina vuosina tarkoitus viettää merellä enemmänkin aikaa. Parasta on, kun saan jakaa omien lasteni kanssa sitä samaa, josta lapsena pidin. :) Mukavia purjehduspäiviä sinne. Alku aina hankalaa, lopussa kiitos seisoo. Nim.purjehdusleirillä päin laituria täysillä purjehtinut :D
VastaaPoistaEi voi olla totta, Tanja!!! Kävin wallemartissa tänään, ja unohdin täysin ostaa mistä sovittiin. Pöh. Pitäisköhän vaan mennä lähikauppaan, tai tilata netistä....
VastaaPoistaVesi rauhoittaa minuakin, meillähän on ollut tämä järvi-mökki-unelma seurusteluajoista lähtien..
Hei, mitäs jos tulisitte tänne:)? Anttia kovasti kiinnostaa jousiammunta, ja jonkin verran on sitä harrastanut. Nyt säästää omaa jousipyssyä - ehkä miehesi voisi auttaa:)
Hih, Ciacy, minä olen sellainen jänishousu. Katsottiin tänään tyttöjen kanssa elokuvaa, jossa oli voimistelua - minusta ei olisi edes niihin hyppyihin, olen sellainen pelkuri, ja etenkin maahiiri. Mutta ehkä menen kyytiin joku kerta, että saan kuvia blogiin:-D
Kiitos, Mine! Laitan korvan taakse. Ihan kuin olisin tuon jo tehnytkin... Ja kiva että teillekin purjehdus tuttu harrastus!
Tiina, voi ei laituria :-D Tuomas kanssa sai veneen kumoon kuivallakin maalla, joten Scott päätti että paras odottaa ennen kuin saa varmasti paikattua kaikki reiät veneessä, ennen kuin vie veteen:) Ihania muistoja sinulla varmasti, ja tosiaan kiva kun kolmikkosi saa kokea samoja juttuja<3
Ei tosiaan ole hoppua eikä etenkään tarvitse alkaa erikseen hakemaan/tilailemaan! Ja löytyyhän meiltä täältä fazer eli eiköhän makeanhimo taltu niilläkin =)
VastaaPoistaYhdysvaltojen matkasta me haaveilemme koko perhe, ainoastaan mies on Atlantassa käynyt. Monesti nauramme että ehkä me sitten eläkeläisinä reissaamme kahdekesken kun ei tule niin kalliiksi ja tarvitsee huolehtia vain toisistamme ;) Teidät olisi kyllä mahtava tavat! Torino on paikka johon suuntaamme koko perhe sillä mies osaa vanhan kotikaupunkinsa esitellä melko hyvin!
Tanja
Tanja, ehkä joku päivä tavataan?! Ja aion kyllä hakea makeita, nimittäin Fazerit maistuis täällä :)
VastaaPoistaIhana harrastus, ja kun saa tiiminä toimia :)
VastaaPoistaMun veljet myös purjetivat pienempinä, mutta sitten purjeveneet (jollat) vaihtuivat moottoriveneisiin. Rannikkolaivurikurssitkin kävivät, jotta saavat ajella - multa ne jäi välistä, kun isän mielestä ne oli enemmän vain poikien juttuja ... mutta eihän ole liian myöhäistä vieläkään hankkia itselleen tutkinto ... vaikka toisaalta tykkään olla enmmän vaan kyydissä ja nauttia meri-ilmasta! <3
Ihanaa, että Scott on päässyt taas nauttimaan kympillä vanhasta rakkaasta harrastuksesta ja opettamaan jälkikasvulle sen iloja myös :)
MaaMaa, saa nähdä kuinka täällä käy kiinnostukselle, kyllä Scott kanssa haaveilee moottoriveneestäkin.. Kiva harrastus ollut nyt!
VastaaPoista