Keskiviikkoiltana

Työmaalla jatkuu kaivuu, poraaminen, sahaaminen ja paukuttaminen. Siihen heräämme joka aamu kukonlaulun aikaan. Viime yönä satoi, ja tänään piha oli yhtä mutaa. Sisälläkin oli satanut poikien makuuhuoneeseen ja käytävälle myös. Muta änkeää sisälle ja asuntoautoon - vielä en ole ehtinyt imuroimaan tai yrittämään siivota, ja tänään sähkömies alkoi työskennellä makuuhuoneissa ja vessoissa. Ei oikein voi pyytää ottamaan kenkiä pois, joka kerta kun tulee sisälle..

Ihana optimistinen mieheni katsoo ympärilleen ja huokailee onnellinen hymy kasvoillaan: "Eikö tämä ole mahtavaa!? Tästä tulee upea paikka!!" Ja minä taas katselen ympärilleni ja välillä jopa purskahdan itkuun - minun työni: kodinhoito ja ruoanlaitto on vitsi tai painajainen täällä! Kotikoulusta puhumattakaan.




Mieli on tietenkin hyvä ja kiitollinen monesta asiasta, on ihana kun koko perhe on taas koossa (elokuussa kaksi lasta oli Suomessa ja Scott täällä pohjoisessa minun ja kolmen lapsen pakatessa New Hampshiren taloamme), asumme niin kauniilla paikalla - järvi, metsät ja vuoret häikäisevän upeat, ja olemme kaikki terveitä (paria nuhapotilasta lukuun ottamatta) ja kaikki on hyvin.

Mutta leirielämä on ollut rankkaa ja arki hankalaa. Olen yrittänyt pysyä positiivisena - tämä on vain pieni aika elämässä, ja lopputulos tulee olemaan uusi koti. "Kaikki minä voin Hänessä, joka minua vahvistaa. (Fil. 4:13)" ja myös edellinen jae: "Osaan elää niukkuudessa, osaan myös elää runsaudessa; kaikkeen ja kaikenlaisiin oloihin minä olen tottunut; sekä olemaan ravittuna että näkemään nälkää, elämään sekä runsaudessa että puutteessa." Kyllä Paavali. Kiitos Jeesus.



Herra on hyvä. Aina. Silloinkin, kun me emme jaksa kiittää.

*************************************

Tänä iltana kirjoitan tätä postausta uudesta vuokratalostamme. Vieläkin tekee mieli nipistää käsivartta - täällä istun mukavassa nojatuolissa elokuvaa katsellen. Sain kunnon keittiössä laittaa ruokaa perheelleni, ja saimme kaikki istua saman pöydän ääressä. Illalla sain peitellä kaikki lapset omiin sänkyihinsä.

Olimme jutelleet mahdollisesti vuokra-asunnon etsimisestä, mutta Scott alkoi miettimään että ehkä meidän ei tarvitsisikaan - punaisen mökin pitäisi pian olla valmis. En tarkasti tiedä mikä sai miehen mielen muuttumaan (rukoukset todennäköisesti!), mutta tänään kotikoulua pitäessämme kirjastossa Scott lähetti tekstarin, että minun pitää käydä hakemassa avain vuokratoimistosta (!!!).

Tämän täytyy olla täysin Jumalan lahjoja, koska saimme vuokrata talon meidän tieltä! Ja tarpeeksi suuri meidän perheelle, ja kaunis myös. Talojen välillä on ehkä viiden minuutin kävelymatka. Vuokrasimme tämän kahdeksi viikoksi, ja sen jälkeen suunnitelmana viikko kerrallaan, niin kauan kun on tarvis.

Allaolevat kuvat ovat netistä, mutta juuri tuollaiselta täällä näytti ennen kuin toimme omat kassimme ja pussukkamme sisälle :) Alakerrassa on täydellinen tila lapsille - poikien huoneessa on kahdet kerrossängyt ja tyttöjen huoneessa kaksi sänkyä.





Netti ei vielä toimi (muuta kuin Scottin kännykän yhteys), ja Scott aikoo tehdä töitään meidän mökissä, että saa pidettyä rakentamista silmällä myös, joten huomenna vielä aiomme suunnata kirjastoon kotikoulua pitämään. Sen jälkeen toivottavasti voimme pysyä kotona ja yrittää järkätä syksyn rutiinit helpottamaan arjen pyörittämistä.

Ja huomenna? Pakko päästä hakemaan ainekset piirakoiden tekoon, nyt kun meillä on taas uuni käytössä :)

Kiitos, Jeesus, meidän väliaikaisesta uudesta kodistamme!