Paljastus

Random.org arpoi kisan voittajaksi numeron #20, eli Liisan! Onnea oikein paljon! Laitatko s-postilla (sivupalkissa) minulle osoitteesi, niin voin laittaa sinulle palkinnon tulemaan:)

Niin Liisa kuin moni muukin arvasi oikein, pidin käsissäni paperipinoa, joka lähti adoptiotoimistolle, ja viime viikolla Kiinaan. Nyt alkaa pikkusiskon odotus oikein kunnolla.

Olen pitänyt 'salaista päiväkirjaa' täällä blogissa, ja alan julkaisemaan niitä postauksia. Aloitimme tämän prosessin tammikuussa. Alla ensimmäinen kirjoitus, ja kuva äitienpäivältä 2011. Hassua kyllä, Annaa ei näy kuvassa, mutta lasten ystävä A:)




Keskiviikkona 5.2.2014

Äitienpäivänä 8.5. 2011 kirjoitin Mothership-blogiin äidiksi tulemisesta. Sinä päivänä koin Jumalan kuiskaavan sydämeeni, että jos Hän on meitä siunannut nelosilla, ja kaikella mitä me olemme tarvinneet heidän kanssaan, Hän pystyy siunaamaan meitä vielä yhdellä adoptiolapsella. Vahvasti koin, että meitä odottaa vielä tyttö Kiinassa.

Vuosina 2011 - 2013 yritin kovasti rukoilla Jumalan ajoitusta, ja minulle kärsivällisyyttä odotukseen. Mies kun en tuntunut millään lämpenevän ajatukselle. Helmikuussa 2012 oli lähellä, puhuimme adoption aloittamista, otin yhteyttä adoptiotoimistoon, mutta ei ollut vielä oikea aika.

Ja nyt sitten viime vuoden yllätysraskaus. Ja keskenmeno. Ja suru. Kovin sekaiset mietteet, mutta silti luottamus Jumalaan, Hänen hyvyyteen ja Hänen suunnitelmaan meidän elämää varten - paljon parempi kuin mitään mitä me voisimme itse kehitellä.

En minä tiedä käyttikö Jumala tätä kokemusta mieheni sydämen pehmittämiseen, vai alkoiko mitta täyttymään vaimon adoptiopuheilla. Annakin (ja Saara!) auttoivat asiassa. Ja tietty nekin puheet, että jos Jumala haluaa siunata meitä vielä uudella raskaudella, niin olen valmis. (Olen kyllä:)

Ihmeellisiä ovat Jumalan tiet.

Saman kuun lopulla, kun meillä olisi ollut laskettu aika, mies sanoi olevansa valmis aloittamaan uuden adoptioprosessin. Myönsi, ettei niin innoissaan kuin minä, mutta valmis silti. Ymmärtää, että tämä minun toiveeni adoptoida on Taivaan Isältä. (Mikä on ihan totta - ei minulla ole mitään vauvakuumetta, ja monella lailla elämä ja arki on nyt niin helppoa, mikä tietenkin muuttuu pienen lapsen myötä. Ja ne yöt! Tarvitsen yöuniani, heh! Mutta minkäs teet, kun tiedät, että Jumala kutsuu sinua johonkin? Et muuta kuin seuraat kutsua, edeltä valmistettua polkua.)

Viikko meni, kun pohdimme eri vaihtoehtoja, otimme yhteyttä adoptiotoimistoon ja kotiselvitystoimistoon Floridassa - onko tämä edes mahdollista meidän erikoisen perheen ja elämäntyylin kanssa?

On se. Se, että meillä on nyt (se sama) vuokrakoti Floridassa, ja elämäntyylimme on rauhoittunut aika lailla reissuvuosista 2011 ja 2012 sallii kotiselvityksen teon.

Tänään lähti adoptiohakemus samaan adoptiotoimistoon, jota käytimme Annan adoption kanssa! Ja paperien täyttäminen adoptiota varten on alkanut. Kaksi lomaketta lähti myös Floridan osavaltioon tarkistuttamaan onko meillä siellä rikosrekisteriä (ei tietenkään), mutta vielä odotan New Hampshiren ja Connecticutin lomakkeita sosiaalityöntekijältä.

Sydän on täynnä kiitollisuutta, onnellisuutta ja odottamisen iloa!