Elokuuta

Reilu kaksi viikkoa olemme saaneet pitää lomaa Mainen kodissa, ja on kyllä ollut juuri sitä, mitä toivoinkin: paljon yhdessäoloa perheen kanssa, pelien pelaamista, patikoimista, purjehtimista, melomista, uintia, elokuvien katselua, laiskottelua, mustikkametsässä käyntiä, leipomista, ruoanlaittoa, ja jonkin verran vieraiden kestittämistä.

Minussa on paljon erakonluonnetta, miehessä ei ollenkaan, ja kun löydämme kultaisen keskitien, niin silloin olemme molemmat tyytyväisiä. Nyt onnistui. Sain viikon olla ihan oman perheen kanssa, ja sen jälkeen on ollut niin tuttuja, kuin ystäviäkin kylässä.

Tällä hetkellä meitä on teoriassa täällä kolmetoista, huomenna seitsemäntoista (plus isoon mökkiin on tulossa perhe viikoksi vuokralle). Teoriassa kolmetoista, koska ystäväperheemme äiti ja vanhin poika ovat parhaillaan sairaalassa. Viisitoistavuotiaalla pojalla todettiin yöllä umpisuolentulehdus!

Ystävämme saapuivat myöhään keskiviikkona, ja torstaiaamuna heidän poikansa alkoi oksentamaan. Me tietty kaikki pestiin käsiä koko päivä, ja kuviteltiin pöpöjä kaikkialla. Mutta keskellä (viime) yötä perheenisä (lääkäri) oli päättänyt, että nyt pitää lähteä sairaalaan. Aamulla kuulimme, että poikaa oltiin juuri viemässä leikkaussaliin.

Leikkaus oli mennyt hyvin, mutta yli tunnin ajomatkan takia kirurgi halusi, että he jäävät yöksi sairaalaan. Mieheni vei perheenäidin sairaalaan päivällä, ja toi isän kotiin lepäämään. Kunhan ei tule komplikaatioita, ovat he tulossa takaisin huomenna. Heidän oli tarkoitus jatkaa matkaa huomenna seuraavaan kesäpaikkaan, mutta todennäköisesti jäävät meille vielä toipumaan.

Eli vipinää(kin) on tähän kuuhun mahtunut!